Suosittelen viritystä n. kerran vuodessa. Säännöllisesti viritetty piano myös pitää vireen paremmin.
Tämä riippuu paljon pianosta, toiset ovat haastavampia viritettäviä kuin toiset, mutta yleensä luokkaa 2h Jos piano on ollut pitkään virittämättä ja huoltamatta, 3h on se, mihin kannattaa varautua.
Täydellistä hiljaisuutta en tarvitse. Normaalit elämisen äänet eivät yleensä häiritse. Imurointi, TV, musiikki ja yleinen kova meteli voi vaikuttaa viritysaikaan sekä lopputulokseen.
Kyllä onnistuu, usein virityksen yhteydessä jopa ilman lisäkuluja. Toki on myös sellaisia tilanteita, että korjaus vaatii enemmän aikaa ja mahdollisesti koneiston tai sen osien käyttämisen verstaalla. Joskus myös koneistosta on irronnut osia ja nämä irronneet osat ovat saattaneet kadota mystisesti, joka taas aiheuttaa lisähaasteita korjauksille.
Yleensä saa. Kannattaa huomioida, että pitkään virittämättä ollut piano, jossa lähtötaso ennen viritystä on kovin matala, ei välttämättä yhden virityskäynnin jälkeen pysy pitkään hyvänä. Mitä vähemmän viretasoon tarvitsee kajota, sitä stabiilimpi viritys yleensä on. Lisäksi kannattaa huomioida, että hyvin iäkkäiden ja huonokuntoisten pianojen viritystason nosto tämän päivän standarditasoon voi olla haasteellista.
Pyrin pitämään hinnoitteluni mahdollisimman yksinkertaisena läpinäkyvänä. Lisätietoa löytyy kattavasti hinnoittelu-sivulta. Lähetän työstä laskun jälkikäteen, kotitalouksille ensisijaisesti sähköpostitse, mutta myös perinteinen paperilasku on mahdollinen. Käteistä ei siis tarvitse varata. Yrityksille, kunnille, seurakunnille, ym. yhteisöasiakkaille käytössä myös sähköinen laskutus.